🤝Miten voin liittyä?
Jäseneksi voi liittyä täyttämällä jäsenhakemuksen, palauttamalla sen kerhon jäsenvastaavalle tai lähettämällä sen sähköpostiimme, maksamalla viiden euron suuruisen (5€) liittymismaksun sekä viiden euron (5€) vuosijäsenmaksun kuluvalta vuodelta.
Huomio! Alle 15-vuotiailta jäseniltä vaadimme huoltajan allekirjoituksen jäsenhakemukseen. Tässä tapauksessa hakemus kannattaa täyttää jo ennen OMAKE:n tapahtumaan saapumista. Mikäli et voi jostain syystä tulostaa lomaketta, voit saada sellaisen hallituksen jäseneltä OMAKEn tapahtumissa.
Jäsenmaksun voi maksaa käteisellä OMAKEn jäsenvastaavalle tai muulle hallituslaiselle.
Käteismaksu hoituu näppärimmin jossain OMAKE:n tapahtumassa, kuten jäsentapaamisessa tai videoilloissa.
Kannatusjäsen
Kannatusjäsen on OMAKE ry:n toimintaa tukeva henkilö tai yhteisö, jonka etuudet ja jäsenyyden kesto on sama kuin muilla jäsenillä. Vuosijäsenmaksu on kannatusjäseniltä 20 €:a, jonka lisäksi tulee maksaa 40€:n liittymismaksu. Kannatusjäseneksi liittymällä saa loistavan mahdollisuuden kannattaa ja tukea kerhon toimintaa, vaikkei pääsisi tai ehtisi mukaan itse kerhon tapahtumiin.
💰Mitä hyötyä liittymisestä on?
OMAKE:n jäsenenä saat osallistua kaikkiin kerhon järjestämiin tapahtumiin. Erilaisia tapahtumatyyppejä ja niiden ominaispiirteitä on lueteltu hieman alempana.
Toisena näkyvänä (ja erityisesti myönteisesti lompakossa tuntuvana) etuna on alennus jokaisesta Fantasiapelit Oulu–liikkeestä ostetusta anime- ja mangatuotteesta. OMAKE:n jäsen voi lunastaa tämän edun voimassaolevalla jäsenkortilla ja alennus on voimassa vain Oulun Fantasiapeleissä.
Kolmantena etuna on oikeus alennukseen vieraillessa Ranuan Japanitalolla. Kesäkauden normaalihintainen lippu aikuisille on kalliimpi, mutta näyttämällä OMAKE:n jäsenkorttia saat siihen 2 euron opiskelija- tai eläkeläisalennuksen.
📣Millaisia tapahtumia OMAKE järjestää?
OMAKE tarjoaa säännöllisesti jäsentapaamisia eli miittejä, peli-iltoja sekä videoiltoja. Muuhun toimintaan on kuulunut mm. saunailtoja, piknikkejä kesällä, elokuvissa käyntiä, seminaareja ja japaniteemaista kokkailua. Hallitus ottaa mielellään vastaan ideoita ja ehdotuksia sekä palautetta.
- Miitit ja peli-illat
OMAKE järjestää jäsenilleen mm. miittejä ja muita tapaamisia, joista ilmoitetaan erikseen sähköpostilla ja muilla tiedotuskanavillamme. Ilmoituksessa mainitaan tietenkin kokoontumispaikka ja aika. Miitit järjestetään usein Puolivälinkankaan nuorisotalolla (Mielikintie 7). Kokoonnumme toki muuallakin, erityisesti kesäisin sään salliessa.
- Videoillat
OMAKE pistää pystyyn noin kerran kuussa videoiltoja jäsenille, joissa esitetään japanilaista animaatiota eli animea. Videoillat ovat tyypillisesti suurin piirtein kuusi tuntia pitkiä tapahtumia ja ne järjestetään lähes aina lauantaisin. Vuoden aikana järjestetään kerran tai pari myös pidempi, läpi yön kestävä niin kutsuttu allnighter, jossa sarjoja ja elokuvia katsellaan yön yli urakalla.
Kunkin vuoden aikana esitettävistä sarjoista järjestetään äänestys ja tulokset katsottavista sarjoista ilmoitetaan ennen ensimmäistä syksyn videoiltaa. Kerhon hallitus valitsee videoiltojen sisällön mahdollisimman monipuoliseksi kokonaisuudeksi, jotta jokaiselle löytyisi mieluista katsottavaa.
Kerhon jäsenet tuovat videoiltoihin yleensä myös mangaa luettavaksi, ja paikalla on myös valikoima OMAKE:n omistamia lautapelejä. Videoillat toimivat epävirallisella nyyttikesti-periaatteella, eli osallistujat tuovat tilaisuuteen jotain syötävää tai juotavaa kaikkien nautittavaksi.
Koska videoillat järjestetään useimmiten nuorisotiloissa, on alkoholin käyttö ehdottomasti kielletty. Tätä valvotaan tiukasti, koska nuorisotilojen menetys merkitsee myös videoiltojen loppumista kokonaan.
- Saunaillat
OMAKE pitää saunailtoja harvakseltaan ja silloinkin vain hyvistä syistä, kuten kerhon vuosijuhlia juhliakseen. Näissä tapahtumissa jätetään harrastustoiminta hieman vähemmälle ja keskitytään enemmän vapaamuotoiseen seurusteluun sekä hauskanpitoon.
Tapahtuman kuvaukseen sopivasti sauna on kuumana, joten oman pyyhkeen mukaan ottaminen on erittäin suositeltavaa. Koska kerhoon kuuluu monenikäisiä jäseniä, ei alkoholin nauttiminen suurissa määrin ole tässäkään tapahtumassa suotavaa, mutta pari saunakaljaa voi ottaa harkinnan mukaan. Siispä järki käteen ja pää kylmänä, mutta mieli korkealla tässäkin tapahtumassa. Saunomisen lisäksi iltoihin kuuluu mukavaa rupattelua sekä videoiden katselua.
👋Hei, minulla on vielä kysyttävää!
Tarkista, löytyisikö vastaus Usein kysytyistä kysymyksistä tai ota yhteyttä esimerkiksi kerhon jäsenvastaavaan. Voit myös kerätä rohkeutesi ja tulla ihmettelemään johonkin tapahtumistamme, me emme pure!❤️